Tiukka vaalipäivä! Kiitokset!Maanantai 8.6.2009 klo 11:16 - Matti Hölsä Vaalit on nyt pidetty ja EU-edustajat valittu. Suuret kiitokset kaikille minua äänestäneille. Tarjolla oli paljon hyviä ja tunnettuja ehdokkaita, ja olen hyvin nöyrä ja kiitollinen jokaisesta 249 äänestä. Vaalipäivä meni erään vaalilautakunnan puheenjohtajana. Päivälle tuli pituutta lähes 15 tuntia. Äänestyksen organisointi oli uusi kokemus, mutta onneksi lautakunnassamme oli hyvä yhdistelmä vanhaa kokemusta ja nuorta innostusta. Kun ensikertalaisena jouduin näin vastuulliseen tehtävään, keskityin varmistamaan, että äänestys sujui laillisesti ja sääntöjen mukaan. Useaan otteeseen päivän mittaan tuli mieleen, että meidän hyvin organisoidussa kulttuurissakin joutuu toisiaan pinnistelemään, että vaalit hoidetaan asiallisesti ja kaikkia äänestäjän oikeuksia noudattaen. Nyt ymmärtää, että maailmalla epämääräisesti hoidetut vaalit ovat tosiaan suuri ongelma demokratian ja äänestystulosten kannalta. No, äänestys hoidettiin lopuun ja tulokset raportoitiin hyvässä järjestyksessä. Tehtäviini kuului myös aineiston palautus keskusvaalilautakunnalle. Kun koko ruljanssi oli ohi, ei ollut enää puhettakaan että olisin ehtinyt mukaan YLE:n vaalivalvojaisiin Isoon Pajaan. Sen verran näin lähetystä että uudet mepit oli jo listattu ja melkein haastateltu. Hyvät jatkot heille kaikille! |