Hyvä Mauri, pyysit hyvätuloiset apuun!Sunnuntai 19.4.2009 - Matti Hölsä Ministeri Pekkarisen ehdotus laman maksattamisesta hyvätuloisilla on hunajaa eläkeläisen korville. Tätä ei ole kuultu hallituksen riveistä ainakaan minun muistini mukaan. Olivat syyt ehdotukselle vilpittömät tai puoluepoliittiset ei merkitse mitään. Asia on kaksin käsin kannatettava. Edellinen lamahan maksatettiin duunareilla ja eläkeläisillä vaikka soldaarisuudesta puhuttiin. Hui hai, 500.000 työtöntä ja leikattu indeksi, siinä olivat 90-luvun laman lunnaat. Katainen ennätti tietysti torppaamaan ehdotuksen sillä perusteella, että tämä hallitus ei korota tulovertusta. Ja että eihän suurituloisilta paljon irtoaisi kun heitä on niin vähän. Hmm! Olisi se nyt kuitenkin hyvä moraalinen malli jos oikeasti verotusta siirrettäisiin hyvätuloisempien suuntaan; heillä on kuitenkin varaa maksaa enemmän kuin pieni- tai keskituloisilla. Näin saaaisiin kaikki oikeasti sitoutumaan ja rakentamaan todennäköisesti aika pian alkavaa nousua.
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Mauri Perkkarinen, lama, hyvätuloiset |