Seniorin sihdillä - blogi

  • 14.4.2011 23:33
    Suuressa TV-vaalikeskustelussa myös senioriasoista
    Lue lisää »
  • 11.4.2011 22:40
    Mitä media sumuttaa meiltä?
    Lue lisää »
  • 5.4.2011 23:19
    Miksei taitettua indeksiä ole korjattu?
    Lue lisää »

EU:ssa yhteen suuntaan

Tiistai 3.2.2009 klo 15:18 - Matti Hölsä

Monessa mielessä suhtauminen EU:hun on meillä kaksijakoista.

Ollaan joko EU:n mallioppilaita, eli pyritään edistämään yhteisön yhteisiä ja välillä pilviä hipovia tavoitteita. Tai sitten käytetään EU:ta oman pienen piirimme sisäpolitiikan välineenä.

Tunnettuahan on, että jos joitain tavoitteita tai direktiivejä on saatu sovittua, me noudatamme niitä pilkulleen. Muualla saatetaan unohtaa tai hankkia erivapauksia. Mitä suurempi ja eteläisempi maa, sitä todennäköisemmin.

Toisaalta taas ollaan keikuttamassa omaakin venettä kun siitä odotetaan olevan hyötyä omalle politiikalle. Malliesimerkki on tämä ajankohtainen EU:n ulkoministerifarssi.

Jotenkin pitäisi päästä siihen, että tällaisen viisimiljoonaisen porukan koko painoravo koottaisiin samaan varteen. Näin saataisiin varmasti enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja tuloksia.

Mutta siinäpä on tekemistä - yhtenäisyydessä!

 

Ei kommentteja.