Missä ovat innostuneet seniorit?Torstai 6.11.2008 klo 21:26 - Matti Hölsä Kuntavaalit käytiin, mitä jäi käteen? Näin seniorin silmin tilanne ei jurikaan parantunut. Koko maassa pääsi kaksi (?!) Senioripuolueen ehdokasta läpi. Onhan se jotain, mutta totuuden nimissä nämä kaksi eivät kesää tee. Itsetutkiskeluun on senioreilla varmasti aihetta. Mikseivät 1,4 miljoonaa eläkeläistä äänestäneet "omia" ehdokkaitaan? Syitä on helppo luetella: tuntematon puolue, rahanpuute, pieni aktiivijoukko, vaikea päästä esiin medioissa, jne. Tyytymättömyyttä asioiden hoitoon on toisaalta seniorien joukoissa erittäin paljon. Tämä voima pyrkii kanavoitumaan erilaisiin omintakeisiin yrityksiin päästä vaikuttamaan; nettiaddresseja kerätään, uusiakin yhdistyksiä perustetaan ja lehtiin kirjoitellaan. Tämä seniorien tahto parantaa ja oikeudenmukaistaa omaa asemaansa voidaan kanavoida oikeasti vaikuttavaksi voimaksi yhteiskunnassamme. Se vaatii tarmokasta ja uhrautuvaa joukkoa, joka ei pelkää asettaa itseään likoon. Pieni puuhastelu nykyiseen tapaan ei yksinkertaisesti riitä. Eläkeläisiä on paljon, 1,4 miljoonaa. Luulisi, että tästä joukosta löytyy pilvin pimein järkeviä, reippaitakin otteita pelkäämättömiä, innostuneita tekijöitä. Missä he ovat? Ovatko eläkeläisten asiat kuitenkin vielä niin nyvin, että kukaan ei ole valmis barrikaadeille? Kanava tällaiselle toiminalle on olemassa valmiina: Senioripuolue! |