Missä kadonneet kaupat?

Tiistai 4.3.2008 - Matti Hölsä

Osin kauppojen katoamiskehitys on käytännössä koettu näin: päivittäisostokset muuttuivat viikko-ostoksiksi perheissä jo 80-luvulla. Siis jo pitkään on kerran kaksi viikossa hurautettu ostoskekukseen ja ladattu kärryt täyteen. Väliaikoina ostetaan ehkä jotain pientä, unohtunutta. Lähikaupasta, jos sellaista enää oli.

Sama malli on yleistynyt koko maassa autoistumisen myötä.

Lähikaupat ja kyläkaupat harvinaistuivat. Kaipasiko niitä kukaan? Aika harva. Sinne ne kaupat katosivat: automarketteihin.

Uusin uutinen kauppa-alalla kuitenkin on, että pienet kortteli- ja kivijalkakaupat kaupungeissa ovat lisääntyneet nopeimmin. Lähikauppa on siis tulossa takaisin ainakin urbaaniin ympäristöön.

Tässä kehityksessä pisimmän korren vetävät ne, jotka ymmärtävät panostaa tällaiseen lähipalveluun. Vahvimpia lienevät - taas - suuren ostovolyymin ja huippulogistiikan omaavat ryhmittymät.

Kaupunkien ikääntyvän väestön kannalta tämä on hyvä uutinen; palvelu saatta tulla lähemmäksi tai jopa parantua.

Tässä lähikauppojen renesassissa piilee kuitenkin sosiaalipoliittiinen vaara: joutuvatko urbaanien lähikauppojen ikääntyneet asiakkaat korkeita katteita ja tuottoja metsästävien binesmiesten lypsylehmiksi? Joutuvatko he maksamaan lähipalvelusta kohtuuttoman kovan hinnan pienistä eläkkeistään?

Näin ei tietenkään saa tapahtua. Päivittäiskauppa on oikeastaan yhteiskunnallinen peruspalvelu, jota kaikki tarvitsevat, autottomatkin.