Seniorin sihdillä - blogi

Mitä elämänturva on? 

Jokaisen meidän elämänturvamme on taloudellista turvallisuutta.

Monet joutuvat maassamme tulemaan toimeen paljon alle 900 eurolla kuussa, joka on EU:n määrittämä köyhyysraja. Rahan riittävyys on ongelma kaikille pienituloisille, nuorille, opiskelijoille, työttömille, mutta erityisesti isolle osalle eläkeläisistä.

Eläkeläisillä ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa tuloihinsa. Ongelma ratkeaa vain korottamalla pienimpiä eläkkeitä. Myös uusien eläkeläisten alkuvuosina kohtuullinenkin eläke jää ns. taitetun indeksin takia jo muutamassa vuodessa jälkeen muusta kehityksestä ja sysää yhä uusia senioreja niukkuuteen ja köyhyyteen.

Toinen elämänturvan osatekijä on erilaisten palvelujen saatavuus. Tukipalveluja tarvitsevat niin lapet, nuoret kuin eläkeläisetkin. Koti on paras paikka jokaiselle, mutta ikääntyvä tarvitsee erityisiä tukipalveluja voidakseen jatkaa kotona asumista mahdollisimman pitkään. Näin elämä laatu on parempaa ja yhteisiä rajoja säästyy.

Palveluasunto tai hoivakotipaikka on monille myöhemmin oikea paikka. Sairauksiin tarvitaan riittävää hoitoa. Kaikkia näitä pitää olla saatavilla silloin kuin niitä tarvitaan.

Elämänturva on tunne ja varmuus siitä, että minä tulen toimeen joko omillani tai että minusta huolehditaan!!

Takaisin